Ansaitsisimme kunnon opetuksen

Tämä on yksinkertainen kirjoitus siitä, että nuorten koulutuskenttää pitäisi muuttaa.

Me käymme peruskoulun, jatkamme joko ammattikouluun, ammattilukioon, lukioon tai töihin, sitten ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Tai me emme jatka minnekään.

Meillä on haaveita, ja toisille tie niitä kohti on kevyempi. Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskus selvitti vuonna 2007, että akateemisesta kodista tulevalla 1976 syntyneellä oli kahdeksankertainen mahdollisuus päätyä yliopisto-opiskelijaksi verrattuna työläisperheessä varttuneeseen.

Suomalainen koulutuskenttä on mielestäni suppea. Meillä on käytännössä toisen asteen koulutuksen jälkeen kaksi korkeakoulutyyppiä – ammattikorkeakoulut ja yliopisto. Ammattikorkeakoulussa on tasainen tarjonta samoja koulutusohjelmia paikkakunnista riippumatta. Jos opiskelet ammattikorkeakoulussa, sinusta valmistuu suurella todennäköisyydellä jokin terveydenhoitoalan edustaja, tradenomi, medianomi, muusikko, restonomi, tai insinööri. Käytännössä jokaisesta ammattikorkeakoulusta valmistutaan keskimäärin viiteen eri ammattiin. Ongelma ei ole ainoastaan suppeahko tarjonta, vaan koulutuksen laatukysymykset, sisältö, sekä sisäänpääsyn vaikeus. Kuinka järkevää on kouluttaa Mäntässä tradenomeja? Miksi emme kouluta eri alueilla niiden tarpeiden mukaisesti? Mäntässä on elävää teollisuutta, joten miksi emme keskittäisi sinne esimerkiksi paperiteollisuuden koulutusta niin, että siellä kouluttautuneet voisivat työllistyä kyseiselle paikkakunnalle? Tällä hetkellä kovinkaan moni liiketalouden osaaja ei saa töitä Mänttä-Vilppula akselilta.

Yliopiston koulutus tarjonta on laajempaa, mutta teoreettista, pitkäkestoista eikä parhaimmillaankaan pysty vastaamaan työelämän tarpeisiin. Paljon nuoria jää turhaan pitämään välivuosia, kun pelkästään ammattikorkeakouluihin pääsy on kovin vaikeaa. Ja sitten on myös niitä, jotka eivät ole kiinnostuneita suppeasta tarjonnasta. Monet menisivät mielellään oppisopimustyyppiseen koulutukseen, jossa heidät voitaisiin työllistää alalle mikä heitä kiinnostaa, tällä hetkellä oppisopimustyyppinen koulutustarjonta elää pienellä liekillä ja liian vähin varoin.

Tarvitsemme työntekijöitä monella sosiaalisella ja teknisellä alalla. Tarvitsemme yksinkertaisellekin työlle tekijän, emme maisterivirtaa. Panostukset oppisopimustyyppisen koulutuksen tarjonnan kasvattamiseen olisi kaikkien etu. Yritykset, tai vaikkapa kunnalliset organisaatiot kuten päiväkodit voisivat palkata valtion avulla näitä opiskelijoita, jotka suorittaisivat tutkintonsa käytännön työn ja teorian yhdistämillä. Tarvitseeko jokaisen lastentarhaopettajan olla kasvatustieteiden maisteri?

Suomi tarvitsee rohkeampia otteita koulutuksen tarjonnassa, sitä tulee monipuolistaa ja kouluihin pääsyä helpottaa. Liian pitkät koulutusohjelmat tulee lyhentää ja tutkinnon suorittamista helpottaa riittävällä opintotuella, jolla varmistetaan se että opiskelijat valmistuvat ajoissa.

Positiivisena esimerkkinä nostan esiin Tampereen Proakatemian, jonka tutkintomalli on raikas tuulahdus muuten kuluneella ja tylsällä ammattikorkeakoulukentällä. Proakatemiassa liiketalouden tutkinto, (tradenomin koulutus) suoritetaan ”tekemällä oppii” – periaatteen mukaisesti. Opiskelijat perustavat yrityksen, ja jokaisella on tärkeä rooli yhteisen projektin eteenpäin viemisessä. Asioita tehdään alusta asti käytännön kautta, jolloin oppiminen maksimoituu. Tämä malli kasvattaa myös vastuunottoon ja todelliseen ryhmätyöskentelyyn. Tämän tyyppistä mallia noudattamalla varmistaisimme sen, että jokaisella tradenomiksi valmistuvalla on ammattia vastaava osaaminen.

Olen huolissani niistä lukuisista fiksuista ja osaavista nuorista, jotka haluavat ammatin ja työtä, mutta joille näiden saavuttaminen tehdään tuskastuttavan vaikeaksi.

Julkaistu alunperin Aamulehden blogeissa

Jätä suosituksesi:

Loading Facebook Comments ...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.