Kiitos hyvistä hetkistä, Perussuomalaiset

Siivoilin kaappia ja sieltä löytyi tuulitakki jossa oli PS-logo.

Kulunut puolitoista vuotta puolueen hajoamisen jälkeen on ollut raskas ja vapauttava. Näitä molempia tunteita.

Juuri nyt päällimmäisenä on kiitollisuus.
Yli kymmenen vuotta sitten lähdin mukaan verrattain uuteen puolueeseen, joka kriittisyydellään puhutteli silloin n. parikymppistä, lähiössä kasvanutta, elämän nurjia puolia nähnyttä Tiinaa.

Perussuomalainen puolue ei tuolloin ollut profiililtaan vielä jyrkän maahanmuuttokriittinen. Toiminta alkoi huoltoasemilla kokoontuen. Vasta myöhemmin saimme tilat, kannatusta, mutta myös kasvavan sisäisen ryhmän äärimmäisen kriittisiä ihmisiä. Heidän henkinen johtajansa oli Jussi Halla-aho.

Puolue kasvoi kymmenen vuoden aikana nopeasti ja räjähdysmäisesti. Kun liityin, kannatus oli 2% luokkaa. Vuonna 2011 tapahtui ”jytky”, eikä puolue nopean kasvunsa vuoksi ehtinyt säilyttää sisäistä tasapainoaan.

Vuosi vuodelta osa jäsenistöstä alkoi esittää entistä suorempia näkemyksiä, koskien viranomaisia, maahanmuuttoa, mutta myös niitä kohtaan, jotka puolueen sisällä toivoivat eri tyyppistä linjaa.
Tiedettä, hallintoa ja vähemmistöjä kohtaan esiintyvä kritiikki oli joiltakin osin ymmärrettävää, ottaen huomioon ihmisten rajalliset kyvyt hahmottaa yhteiskuntaa ja ihmisyyttä. Silti olin hyvin monesta asiasta eri mieltä, toin sen aina esiin ja otin loan vastaan sekä ulkomaailmalta koskien puoluetta, sekä puolueen jäseniltä koskien toimimistani ulkomaailmassa näiden teemojen osalta.

En ole ainoa joka näin tekee. Lähes kaikissa puolueissa on tälläisiä ihmisiä, jotka yrittävät sovittaa eri maailmoja yhteen, tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa, mutta jotka joutuvat äärimmäisen ristipaineen kohteeksi. Nämä ihmiset ovat usein pidettyjä yli puoluerajojen, mutta ovat riskissä joutua kovan arvostelun kohteeksi omien keskuudessa.

Pitkään ja edelleenkin ajattelin että Suomessa on ymmärrettävä kansalaisten tuntoja ja kokemuksia näiden pettyneiden kansalaisten osalta paremmin. Yritin aina löytää keskitietä ja viedä näitä viestejä asiallisessa muodossa politiikan keskiöön, sekä sieltä keskiöstä puolueen riveihin. Nyt tiedän että tehtävä on paljon vaikeampi kuin ymmärsin.

Minua on aina arvosteltu erilaisuudesta, niin kauan kun olen toiminut politiikassa, minusta on levitetty monenlaisia huhuja.
Tyypillisin niistä on, että olen aina loikkaamassa. Koko kymmenen vuoden ajan olen ollut loikkaamassa jonnekin. Ilmeisesti profiilini, naisena, nuorempana ja liberaalimpana on oikeuttanut ikuisen spekulaation siitä että kuulun todellisuudessa milloin vihreisiin, demareihin, kokoomukseen tai vasemmistoliittoon.

Tämä spekulointi ei minua sinänsä häiritse, paitsi silloin kun se on viety pahansuovaksi, painostavaksi, mitätöiväksi tai tahalliseksi väärän tiedon levittämiseksi.

Vuodet perussuomalaisissa olivat opettavaisia. Sain paljon mahdollisuuksia (tosin sain myös ääniä, jolloin mahdollisuuksia oli annettava) sekä minulla oli aina syvä ja todellinen tahto kehittää puoluetta, rakentaa siltoja ja uskoa tulevaisuuteen.

Jossain kohtaa asiat kävivät silti liian raskaiksi ja puolueen henkinen hyvinvointi alkoi kärsiä liikaa. Silloin oltiin jo liian pitkällä sellaisella tiellä, joka johti vain puolueen hajoamiseen.
Se ei ole kenenkään yksittäisen henkilön syytä. Se ei ole maahanmuuttovastaisten tai maltillisempien syytä.

Sisälle oli kasvanut kaksi liian erilaista ryhmää ja ajattelutapaa.

Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä perussuomalaisten kautta opin. Olen monta kokemusta vahvempi ja sain puolueelta paljon. Todellista poliittista kotia minulle on aina edustanut enemmän ne ihmiset jotka nyt kuuluvat Sinisiin. Heidän kanssaan joko nousemme tai kaadumme. Parhaamme olemme tehneet.

Minulla on edelleen ystäviä perussuomalaisissa. Toivon heistä monelle menestystä ja kaikkea hyvää. Tälläisiä ihmisiä ovat mm. ne ihmiset joiden kanssa tein vuosia yhdessä töitä Tampereella. Erityiskiitoksen ja terveisen lähetän Lassi Kalevalle sekä Ossi Aholle. Olen aina tullut hyvin toimeen myös Sakari Puiston kanssa.
Kaiken kaikkiaan yhteistyö kuntatasolla pelaa hyvin koko PS-valtuustoryhmän kanssa, olen puolueen eron jälkeen hakenut pölkkyjä Teiskosta mainion Jani Moision luota ja toivon näiden ihmisten kannattelevan sitä perussuomalaista perintöä jota pidän hyvänä.

Eduskuntavaalit lähestyvät, en ole tehnyt päätöstä omasta ehdokkuudestani.
Sinisten vaalijoukkue rakentuu silti hyvää vauhtia. Paineita ei ole. Porukka on hyvä.

Tuo löytämäni tuulitakki toi siis paljon muistoja. Lukuisia toritilaisuuksia ja vaaleja on takana. Yli kymmenen vuotta elettyä, todellista elämää. Nousuja ja laskuja.

Elämää vain.

Toivon että aika tuo parannusta kaikille ja opimme yhdessä paljon.

Kiitokset hyvistä hetkistä, Perussuomalaiset.

Veikkaus – verotusta köyhimmiltä?

 

Miltä vaikuttaisi vero joka kohdistuisi vain vähäosaisiin? Vero kerättäisiin kioskeilla, kaupan kassalla ja marketeissa. Sen keräämistä valvoisi valtion omistama yhtiö, jota valvoisi eduskunta ja poliisihallitus. Veroa keräävän yhtiön hallituksessa istuisi mm. kansanedustajia, joille maksettaisiin 2000 euroa kiinteää korvausta kuukaudessa, kokouspalkkioiden päälle. Yhtiön toimitusjohtajalla olisi 32 000 euron kuukausipalkka ja mahdollisuus 80 000 euron vuosibonukseen. Verolla tuettaisiin mm. oopperassa kävijöitä (v.2014 230 e/kävijä, elokuvassa kävijää 12 e, nykysirkuksen katsojaa 3.5 e ja populaarimusiikkia 0 e/katsoja). Vero kerättäisiin suurimmaksi osaksi työttömiltä, eläkeläisiltä ja pienituloisilta. Kyseessä olisi eräänlainen käänteinen Robin Hood -järjestelmä: ei rikkailta köyhille vaan köyhiltä rikkaille.

Tällaista veroa tuskin kukaan haluaisi. Moni ehkä arvaa että kuvaus sopii valtion rahapeliyhtiöön Veikkaukseen. Rahapelituottojahan ei kutsuta veroksi mutta ne kerätään pääasiassa vähätuloisilta, sairailta ja eläkeläisiltä, vaikka tämä ei olekaan tarkoitus. Veikkauksen monopolia puolustavat argumentit ovat tuttuja. Varathan jaetaan hyvään tarkoitukseen. Eikö ole hyvä että rahapelit on valtion omistuksessa? Kansainvälisten tutkimusten mukaan valtion rahapelimonopoli ei ole välttämättä paras eikä varsinkaan ainoa mahdollinen tapa torjua rahapelihaittoja. ((Egerer et al. (toim.), 2018; Sulkunen & Babor et al., 2018). Veikkaus pyrkii toimimaan varmasti mahdollisimman hyvin, eettisesti hankalassa maastossa ja nettipelaamisen kasvavassa maailmassa, mutta pelihaittojen ehkäisy ja vuosibonusten tavoittelu ei sovi samaan yhtälöön. Nettipeliyhtiöiden toimintaa valtio voi säädellä, vaikka se haastavaa onkin. Kivijalassa pelaavien ongelmat ovat merkittäviä, ja monet heistä ovat haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.

Ruotsin valtiontarkastusvirasto on sanonut, että rahapelimonopoli saattaa käyttää määräävää markkina-asemaansa lisätäkseen omaa tarjontaansa ja suojellakseen omaa asemaansa. Suomen sosiaali- ja terveysministeriön alainen arviointiryhmä totesi tänä vuonna arpajaislain muuttamista koskevassa lausunnossaan, että rahapeliautomaattien sijoittelu perustuu liikaa Veikkauksen itsesääntelyyn. Missään ei ole sitä paitsi säädetty, että juuri rahapelien avulla pitää kerätä rahoja järjestöille.

 

Valtion rahapelimonopoli ei vain tuota rahaa, se myös maksaa

Lähes joka viides suomalainen (19,3 %)  tuntee ongelmapelaajan. Läheiset kokevat saman tyyppisiä haittoja kuin pelaajat. Rahapeliongelmaisia ja heidän lähimmäisiään on Suomessa yhteen lasketusti 700 000 – 900 000 henkilöä. Väestöltään Suomen kokoinen Victorian osavaltio Australiassa arvioi vuonna 2015 rahapelaamisen haittakustannuksiksi noin 4,5 miljardia euroa. Kustannuslaskelmassa huomioitiin taloudelliset menetykset, hoitokustannukset, yksilö- ja perhetason haitat, lainvalvonnan ja oikeuslaitoksen kustannukset sekä tuottavuuden laskusta aiheutuvat kustannukset. Vakavista rahapeliongelmista ja rahapeliriippuvuudesta aiheutuviksi kustannuksiksi arvioitiin 1,5 miljardia euroa.

Suomessa 5 prosenttia pelaajista vastaa 50 prosentista rahapelikulutuksesta. Jos kolme miljoonaa suomalaista pelaa rahapelejä, niin 157 000 pelaajaa pelaa puolet koko potista.

Ongelmapelaajia auttava Peliklinikka on tilastoinut apuun hakeutuneiden ongelmia: taloudellisia haittoja (88%), tunnetason haittoja (88%), terveyshaittoja (87%) ja ihmissuhdehaittoja (81%). Lähes puolet (45%) vastaajista oli ajautunut velkaongelmaan tai -kierteeseen (maksuhäiriömerkintä, perintä, ulosotto jne.). Joka kolmas (32%) on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen, kirkon, seurakuntien tai järjestöjen palvelu- ja avustustyöhön (ruokapankit, leipäjono). Taloudelliset haitat koskettavat pelaajia jopa vuosia pelaamisen lopettamisenkin jälkeen.

Suomessa on riippuvuuden kehä, josta ei ole ulospääsyä. Järjestöt käytännössä pakotetaan Veikkauksen kanssa yhteen ja haittoja kärsivät eivät pääse siitä ulos. Mukana kuviossa ovat eduskunta ja poliisihallitus. Rahapelaaminen on käytännössä tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille, ettei tarvitsisi korottaa muita veroja.

 

Voiko Veikkausta verrata Alkoon?

Ihmiset saattavat ajatella toista valtion monopolia, Alkoa, joka aidosti rajaa tarjontaa 350 myymälällään koko maassa. Mutta Veikkauksella on noin 18 000 rahapeliautomaattia ja pelipisteet vielä päälle, puhumattakaan yhä vain laajanevasta nettitarjonnasta. Entä jos Suomessa olisi 18 000 mini-Alkoa? Ylivoimaisesti eniten ongelmia aiheuttava pelit ovat kioskien ja kauppojen raha-automaatit, jotka ovat addiktoivimpia. Tavallisimmin suomalaiset pelaavat kotona (57%), ruokakaupassa tai kauppakeskuksessa (57%) sekä kioskilla (54%). Peliriippuvuudesta kärsivä voi hakea pääsykieltoa yhdelle kasinolle Helsingissä, mutta ei lähikauppaan, josta hänen on pakko ostaa ruokaa itselleen ja perheelleen.

 

Rahapeliautomaatit keskittyneet köyhimmille alueille

Rahapeliautomaattitiheys on Suomessa korkeinta alueilla, joissa on runsaasti työttömyyttä, paljon pienituloisia ja vähän korkeakoulutettuja (THL). Automaatteja on sijoitettuna siis tiheimmin alueilla, joissa sosioekonominen huono-osaisuus on korkeimmillaan. Valtio verottaa näin automaattipelaamisen kautta ankarammin pienituloisia kuin suurituloisia.

Rahapeliautomaattien keskittyminen haavoittuville asuinalueille lisää todennäköisesti myös rahapelihaittoja. Tämä sen vuoksi, että rahapeliongelmien esiintyvyys on korkeata väestöryhmissä, joissa myös huono-osaisuus on yleistä. Tällä hetkellä Veikkaus sijoittaa automaatit ensisijaisesti paikkoihin, jossa ne tuottavat parhaiten. Rahapeliautomaattien sijoittelussa olisi mahdollista huomioida myös muut tekijät kuin se, missä automaatit tuottavat eniten rahaa valtio-omistajalle.

Toistaiseksi Veikkaus on julkaissut oman rahapeliongelmakyselynsä tulokset (valikoidut) ainoastaan Power Point-esityksen muodossa, jolloin lukijan ei ole mahdollista arvioida kyselyn luotettavuutta ja sitä millaisia johtopäätöksiä sen tuloksista voi luotettavasti vetää. Käytettävissä olevan julkisen tiedon valossa (THL) rahapeliautomaatit tulisi ensi tilassa siirtää valvottuihin pelisaleihin, pois kaupoista ja kioskeista.

 

Onko rahapelimonopolille vaihtoehtoja?

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on oikeutetusti vaatinut selvittämään, millä perusteella Suomessa on rahapelimonopoli, jos se rajoittaa kilpailua eikä onnistu suojaamaan pelaamisen haitoilta.

Tällä hetkellä suomalainen malli luo tilanteen, jossa Veikkaus ja edunsaajat ylläpitävät toisiaan. Arpajaislain uudistamiseen tuli n. 60 lausuntoa elokuussa 2018, jossa lähes kaikki edunsaajat pyrkivät ilmaisemaan rahapelihaittojen merkitystä vähäisemmäksi esim. suhteessa alkoholihaittoihin ja ilmaisivat huolensa saamansa tuen mahdollisesta pienenemisestä. Tähän liittyen ajatuspaja Libera on tehnyt 2017 raportin ”Kultaiset kahleet”, jossa kysytään mm. miksi julkinen tuki kohdistetaan järjestöihin (etenkin kattojärjestöihin), ihmisten sijaan. Suuri osa tuesta kanavoituu puoluepoliittisesti. Eikö pitäisi tukea apua tarvitsevia ihmisiä, enemmän kuin erilaisia järjestöjä?

Rahapelituotoista rahoitettavia tahoja ovat mm. tuettua lomatoimintaa harjoittavat järjestöt kuten Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry (avustusta 5 112 000 euroa vuodelle 2018), joka lienee aatteellisesti lähellä Keskustaa (perustettu aikanaan Maalaisliiton naisten toimesta). Jäseniä ovat Suomen Keskusta, Keskustanaiset, Keskustanuoret ja Vesaisten keskusliitto. Em. järjestö tarjoaa lomia myös journalisteille, yrittäjille, toimiupseereille ja maataloustuottajille. Hyvinvointilomat (avustus 4 060 000 euroa vuodelle 2018) ja Solaris ry (avustus 2 960 000 euroa vuodelle 2018) ovat ilmeisesti enemmän ay-liikkeen kanssa kytköksissä.

Suomalainen rahapelijärjestelmä ruokkii tilannetta, jossa raha kanavoituu etenkin isoille katto- ja edunvalvonta-organisaatioille. Tällä rakennetaan jatkuvasti lisää hallintobyrokratiaa. Järjestöjä on valtavasti ja ne hakevat tukea Veikkauksen lisäksi myös kunnilta, säätiöiltä ja yrityksiltä. Osa toimii alueilla, joissa tuki vääristää kilpailua (mm. hoivatoiminta, vuokra-asuntotoiminta). Tukea saavat toimijat ovat pääsääntöisesti verovapaita, mikä osaltaan vääristää kilpailutilannetta (rahapelituen avulla). Järjestöt tekevät arvokasta työtä, eikä kritiikkini kohdistu heihin, vaan rahoituksen kanavointiin ja järjestelmään.

Eduskunta valvoo – Veikkauksen hallituksen jäsenistössä oleville kansanedustajille (hallituksessa muitakin jäseniä) maksetaan kiinteä kuukausipalkkio 2000e/kk, jota voidaan pitää poikkeuksellisen suurena korvauksena kokouspalkkioiden päälle. Kuka siis kyseenalaistaisi, kun hyvissä asemissa olevat tuntuvat hyötyvän rahapelimonopolista?

Rahapeliongelmaisille tarjotaan valtion toimesta sekä pelit että hoitoa. Pitäisikö ongelmien jälkikäteen tapahtuvan hoidon sijasta siirtyä ongelmien ennaltaehkäisyyn?

 

Esitän vaihtoehtoja:

 

  1.  Siirretään rahapelituotot korvamerkinnän sijaan suoraan valtion budjettiin. Se katkaisisi erilaisten etujärjestöjen riippuvuuden tuotoista ja vähentäisi eturistiriitoja, lobbausta ja jääviysongelmia. Valtio voisi sitten budjetissaan tukea haluamiaan tahoja (kuten pitkälti Ruotsissa).
  2. Jatketaan rahapelituottojen käyttämistä ns. ”hyviin tarkoituksiin” mutta katkaistaan yhteys tuottojen ja tuettavien välillä. Esim. kehitysyhteistyö maksoi valtiolle 935 miljoonaa euroa v. 2017 ja rahapelituotot olivat 1 021,3 miljoonaa (ilman Arpajaisveroa). Rahat voisi ohjata kehitysyhteistyöhön ja rahoittaa nyt Veikkauksen tukea saavia valtion budjetista
  3. Siirrytään lisenssijärjestelmään (Tanskassa jo käytössä, Ruotsissa osittain v. 2019 alusta). Lisenssin haltijoita voisi helpommin vaatia noudattamaan lisenssin ehtoja. Nyt Veikkaus valtionyhtiönä saa toistuvasti erilaisia huomautuksia ja uhkasakkoja, joita ei kuitenkaan laiteta aina täytäntöön.

 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tavoin (KKV 2018) on kysyttävä, tarvitaanko Suomessa ylipäänsä rahapelimonopolia? Vähävaraisiin kohdistuva rahankeräys ei voi olla rahapelijärjestelmän keskiössä eikä määräävän markkina-aseman peruste. Lisenssijärjestelmä on Pohjoismaista jo käytössä Tanskassa, jossa ei ole merkittävää rahapeliongelmaa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Yhtiö tarjoaa johtajalleen mahdollisuuden 80 000 euron bonuksiin, jotka tulisi ennemmin sitoa pelihaittojen vähentämiseen eikä tulokseen. On tärkeää, että valtionyhtiöissä on mukana päättäjiä, jotka tuntevat yhteiskunnan toiminnan laajemmin. Hallituksen jäsenyys ja parlamentaarinen valvonta ovat silti vaikea yhtälö.

 

Puhkaistaan kupla

Taitoluistelija ja huippu-urheilija Kiira Korpi julkaisi hiljattain kirjan, jossa hän kertoo avoimesti kokemuksistaan ja tunteistaan koskien huippu-urheilua sekä erilaisista paineista joita hänellä on ollut.

Miksi jokaisen nuoren kannattaisi lukea Korven kirja?

Yhteiskuntamme on elänyt pitkään suorittamisen ja tehokkuuden kulttuuria, joka tähtää menestykseen ja taloudelliseen hyötyyn.

Yksilöistä trimmataan yhteiskunnan koneiston osia, joiden tulee olla ahkeria, kuuliaisia, tehokkaita ja mielellään tunteettomia. Tai no, positiivisia.

 

Yhä useampi tuntee paineita suoriutua kaikista asetetuista tehtävistä. Olisi huolehdittava opinnoista, töistä, parisuhteesta, perheestä, ulkonäöstä ja olla luonteeltaan miellyttävä.

Väsymystä, pettymystä, turhautumista, masennusta tai konflikteja ei mielellään saisi olla.

 

Nuoremman sukupolven tehtävä on toteuttaa evoluutiota. Kehittää yhteiskuntaa. Nykyajan suurin kehitystehtävä on tunnehypyn tekeminen. On siirryttävä pois tehokulttuurista kohti inhimillisempää ja ihmisen kokonaisuutena ymmärtävää kulttuuria.

Kiira Korpi puhkaisee kirjassaan huippu-urheilun kuplan. Hän puhkaisee taitoluistelun ja nuorten naisten itseensä kohdistaman julmuuden kuplan.

Tässä Korpi toteuttaa tärkeintä mahdollista kehitystehtävää, evoluutiota.

Hän raivaa tilaa inhimillisyydelle ja muutokselle, jotta seuraava sukupolvi ei putoaisi samoihin ansoihin.

 

He, ketkä ovat kasvaneet ja tottuneet elämään aiemmassa, suorittamisen ja hampaat irvessä jaksamisen kulttuurissa, nousevat tässä kohtaa takajaloilleen. Miksi Korpi puhuu näin ikävällä tavalla asioista? Ei Korpi puhu ikävällä tavalla, hän kertoo totuuden. Sen mitä hän koki ja näki, sairastui sitten omaan vahvuutensa. Ihmiset ympärillä eivät nähneet eivätkä huomanneet millaisten paineiden keskelle hänet jo 17-vuotiaana asetettiin.

 

Yhteiskunnassamme on edelleen monta kuplaa puhkaistavana. Se, onko yhteiskuntamme valmis totuuteen, on toinen asia. Moni hyötyy nykyisestä kulttuurista. Talouskasvu ja tehokkuus menevät suvereenisti ohi ilmaston tuhoutumisen. Ihmisten ongelmia piilotellaan edelleen paljon. Työpaikoilla esiintyy monenlaista oirehtimista, josta kollektiivisesti vaietaan.

 

Mieleni tekisi puhkaista politiikan kupla. Kirjoittaa siitä, millaista on toimia lukio-ikäisestä politiikassa. Millaisia ilmiöitä ja asioita tälle matkalle on kuulunut. On kuitenkin kiusallista huomata miten heikosti urheilukuplan puhkaisu otettiin vastaan. Korven kirjasta nostettiin tuttuun lööppijournalistiseen tapaan vain yksittäisiä kohtia joilla mässäiltiin. Näin tehtiin vaikka nuori aikuinen kertoo avoimesti ja raa’asti mitä julmuutta kulttuurimme ja monet tahot harjoittavat. Hän ei myöskään peitellyt sitä, miten hän itse kohdisti sitä itseensä.

 

Se, miten tätä kirjaa käsiteltiin, kertoo siitä kohdasta missä yhteiskuntamme on. Emme ole halukkaita tai valmiita muuttumaan. Vaikka se olisi kaikkien kannalta viisasta. Voin vain kuvitella, miten Suomen eduskunnan tai hallituksen kuplan puhkaisu otettaisiin vastaan. Puhkaisijalle se olisi median täysi teurastus. Varsinkin jos kyseessä olisi nuori nainen. On edelleen hyvin tyypillistä, että naisia ja nuoria pidetään heikkoina. Tietyt stereotypiat ovat tiukassa.

 

Toivon silti että eri alojen uusi sukupolvi lähtisi puhkomaan näitä kuplia. Kertomaan miltä elämä maistuu ja tuntuu. Menestyjät ovat monesti itseään epäterveellä tavalla kohtelevia henkilöitä. He harvoin elävät todellisten arvojensa mukaisesti. Kysyttäessä monen arvot ovat terveys, perhe, ystävät, mutta elämä koostuu todellisuudessa lähinnä työnteosta. Se on surullista.

 

Sukupolvemme tärkein kehitystehtävä on muuttaa yhteiskuntaamme pois tehokkuuden kulttuurista. Se on aiheuttanut valtavia tuhoja niin ympäristön, perheiden, kuin yksilöidenkin kannalta. Silti ylläpidämme sitä ja astumme helposti samaan ansaan. Älkäämme siis jatkako siitä mihin edellinen sukupolvi jäi. Meidän tulee olla avoimempia, inhimillisempiä, rohkeampia.

Jokaisen nuoren tulisi lukea Korven kirja.

Hän on esikuva, nykyään aidompi sellainen.

Eduskunta kaipaa rassausta ja vähäosaisia pitää auttaa

Eduskunta on instituutiona erittäin arvokas ja monia perinteitä on syytä vaalia. Silti itse työskentelyssä olisi paljon kehitettävää. Keskustelun tasoa tulisi nostaa. Eettisten kysymysten pohdinta, ratkaisukeskeisyys, sähäkät debatit, dynaamisempi valiokunta- ja täysistuntotyö sekä parempi vuorovaikutus puolueiden välillä olisi kaikkien etu.

Järjestelmä elää ja voi hyvin. Ihmiset siellä voivat aika huonosti. Älkää ymmärtäkö väärin, kansanedustaja on hyväosainen ja etuoikeutettu. Palkka on hyvä, taukoja on, tosin ne eivät ole lomia. Nämä eivät kuitenkaan ole työhyvinvoinnin kannalta ainoita tekijöitä. Vaikuttamisen kokemus tässä työssä olisi myös tärkeä.

Kansanedustajat elävät ison osan ajasta aikamoisten arvoristiriitojen keskellä, kykenemättä vaikuttamaan riittävästi niihin asioihin joihin haluaisivat. Asemaan hakeudutaan, jotta pääsisi päättämään. Tämä kokemus monella jää vajaaksi.

Marjatta Stenius-Kaukonen (vas.) pyysi vuonna 1994 eroa eduskunnasta, koska ei voinut vaikuttaa riittävästi vähäosaisten asioihin. Ymmärrän tätä pyyntöä hyvin. Eroa ei myönnetty. Ehkä hyvä niin. Viesti tuli kuitenkin selväksi.

Aika paljon auttaisi, että eduskuntaryhmiä osallistettaisiin enemmän todelliseen eikä näennäiseen päätöksentekoon. Ryhmissä käydään kyllä pitkiäkin keskusteluita, väitellään, petytään, osoitetaan tunteita. Mutta homma toimii tietyn kaavan mukaan. Koska muuten homma ei kuulemma toimi ollenkaan. Valta on hallituksen sisäpiirissä.

Myöskään perinteinen oppositio-hallitusasetelma ei aina palvele. Puolueiden pitäisi kyetä ratkomaan entistä vaikeampia asioita, kuten pakolaispolitiikkaa tai ilmastonmuutosta. Useimmiten asiat menevät aikamoiseksi julkiseksi mäiskimiseksi. Valiokuntatyöskentelyn tulisi olla muutakin kuin listattua asiantuntijakuulemista. Kyselytunnilla voitaisiin keskittyä ratkaisujen esittämiseen. Täysistunto on rakenteeltaan epädynaaminen. Siellä voisi hyvin järjestää kiinnostavampia kahdenvälisiä debatteja puhujapöntöistä käsin.

Aamulehden pääkirjoituksessa pohdittiin, miksi moni nuoremman polven edustaja harkitsee politiikan lopettamista. Aihe olisi laajemman käsittelyn arvoinen. Eduskuntaa pitää uudistaa instituutiona. Kansanedustajille tulisi antaa enemmän valtaa sisäpiirien sijaan. Myös vihapuheeseen ja julkiseen mäiskimiseen pitäisi löytää järkevämpiä tapoja.

Ja niin, vähäosaisia pitää auttaa.