Siniset kutsuvat naisia

Perussuomalaisten pitkäaikainen haaste oli, että puolue ei houkutellut naisia. Maahanmuuttokriittisyyden voimakas kasvu, maskuliininen julkikuva ja teemat jotka nousivat eniten otsikoihin, eivät olleet omiaan vetämään naisiaan mukaan puolueeseen.

Ongelma ei kuitenkaan ole yksin perussuomalaisten, vaan se on myös muutamalla muulla puolueella. Naisten osuus isoissa puolueissa, erityisesti johtotehtävissä, on alhainen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän alkuperäisestä kahdestatoista naisesta suurin osa on lähtenyt. Kuusi sinisiin, yksi demareihin ja yksi kokoomukseen eli yhteensä kahdeksan naista on vaihtanut pois ryhmästä. Neljä jäi. Prosentuaalisesti PS:n eduskuntaryhmän naisista 67% on siis lähtenyt muualle.

Sinisten kohdalla tilanne voi olla hieman valoisampi, vaikka myös meidän ryhmässämme miesten osuus onkin huomattavasti suurempi. Tehtävää siis riittää. Profiilimme kiinnostaa naisia niiden yhteydenottojen pohjalta mitä olen saanut. Pienyrittäjyys, turvallisuus, kansainvälisyys ja syrjäytymisen ehkäisy ovat teemoja jotka kiinnostavat naisia. Silti tehtävää on paljon, naisia puhuttelevia teemoja on lisättävä ja heitä on rohkeasti kysyttävä mukaan. Petraamista on mm. ympäristöpolitiikassa sekä kehitysyhteistyössä. Tasa-arvo asiat on myös oltava vahvemmin näkyvillä.

Sininen tulevaisuus on uudistushaluinen ja tuore poliittinen liike, jossa pääsee heti tekemään päätöksiä ja mukaan toiminnan ytimeen. Se on kevyen puolueorganisaation vahvuus. Parasta on olla mukana tekemässä uutta, silloin pääsee vaikuttamaan siihen millainen puolue Sinisistä tulee. Myös nuorisojärjestö syntyy pian, joten myös nuorille on nyt poliittisella kentällä uudenlainen vaihtoehto.

Toivotankin lämpimästi siis naiset ja nuoret tervetulleeksi Sinisiin! Teitä tarvitaan.