Suomalaiset, ei olla vastakkain. Ollaan vierekkäin.

Suomeen on viime vuosina muodostunut kova vastakkainasettelun ilmapiiri. Vaalitulos, niin kutsuttu ”muun Suomen” voitto, eli maakuntien äänet, viestii siitä, että Helsinki – ja city-vetoinen politiikka, liberaaleine linjoineen eivät nyt vedonneetkaan odotetusti. Talouden tila huolestuttaa, ja kolmen ässän hallitus saattoi tarjota keskivertosuomalaiselle uskottavimman vaihtoehdon sateenkarihallituksen jälkeen. Keskusta ja Perussuomalaiset saivatkin eniten ääniä, monien yllätykseksi ja pettymykseksi. Kuitenkin on todettava, että Vihreät saivat myös suhteessa hyvän kannatuksen, joten punavihreän akselin ei tarvitse aivan lannistua, tällekin suunnalle on kannatusta. Demareiden putoaminen vasemmistoliiton kanssa kielii siitä, että jollakin tapaa on kyettävä uudistumaan ja terävöittämään viestiä ja profiilia. Kenelle nämä poliittiset liikkeet tänä päivänä on suunnattu? Jäikö se epäselväksi, vai missä lienee syy uskottavuuspulaan? Onko kyseessä myös henkilö-asiat, millainen kannatus Rinteellä ja Arhinmäellä kansan parissa on?

 

Vastakkainasettelu ei auta mitään. Suomen tilanne on sellainen, että vastakkainasettelulla emme nouse. On pystyttävä luomaan yhteisymmärrys ja otettava suunta. Missä asioissa tarvitsemme kipeimmin uudstuksia ja miten korjaamme yhteiskunnan tilaa, joka on tällä hetkellä poliittisesti ja johtajuusvajeeltaan heikompi kuin pitkään aikaan?

 

Oma viestini hallitusneuvottelijoille on, että nyt on uskallettava katsoa ylitse omien eturyhmien. Poliittisten puolueiden on ehkä ensimmäistä kertaa 2000-luvulla pystyttävä toimimaan, ei oman puolueensa ja äänestäjiensä edun mukaisesti, vaan isänmaan puolesta. On ymmärrettävä, että nykyhallitus, se joka on muodostumassa, joutuu korjaamaan ja muuttamaan niitä asioita, joissa on aiemmin otettu väärä suunta. Myöskään Perussuomalaiset eivät voi toimia vain perussuomalaisten puolesta, vaan kaikkien suomalaisten puolesta. On hienoa olla isänmaalla töissä. Helppoa se ei ole, mutta tehtävä on arvokas ja suuri.

 

Kokosin alle listan vastakkainasetteluista, jotka huolestuttavat minua ja joita näen ja koen päivittäin, niin työn kautta kuin muussakin elämässä. Olisi kyettävä katsomaan vastakkainasettelun ylitse, vastapuolelta vierelle. Suomalaiset, ei olla vastakkain. Ollaan vierekkäin.

 

lainsäädäntö vs. arkielämä

maaseutu vs. kaupunki

liberaalit vs. konservatiivit

vähäosaiset vs. hyväosaiset

miehet vs. naiset

keski-ikäiset vs. nuoret

akateemiset vs. amikset

ammattiliitot vs. elinkeinoelämä

länsimaat vs. islamistit

oikesito vs. vasemmisto

öljy vs. tuuli

uskonto vs. filosofia

julkinen vs. yksityinen

terveet vs. sairaat

pienyrittäjät vs. suuryritykset

järjestelmä vs. ihminen

tuotto vs. inhimillisyys

 

Millä puolella sinä olet? Tunnistat ehkä itsesi monista kohdista, jotka eivät todellisuudessa ole vastakkain. Olkaamme siis viisaita.