Tag Archive for koulukiusaaminen

Uusi lakialoite kiusaamisen ja häirinnän lopettamiseksi

Lakialoite pyrkii selkiyttämään lainsäädäntöä kiusaamiseen tulemisesta rehtorin ja opettajien tietoon, puuttumisesta, puuttumisen vaikuttavuudesta kussakin tapauksessa sekä mahdollistamaan viranomaiselle oikeuden selvittää, että turvallinen opiskeluympäristö on järjestetty perusopetuslain edellyttämällä tavalla. Lakialoite haluaa kiinnittää huomiota koulukiusaamisen vakavuuteen ja samalla vaatii konkreettisia toimenpiteitä sen vähentämiseksi. Opetukseen osallistuvalla on perustusopetuslain 29 §:n, lukiolain 21 §:n ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 80 §:n mukaan oikeus turvalliseen… Read more →

Kiusaamisen kimppuun lainsäädännöllä

Elokuussa lapset ja nuoret aloittivat jälleen koulutiensä. Lakialoitteeni kiusaajan siirtämisestä toiseen kouluun käsitellään eduskunnassa syksyllä. Sen on allekirjoittanut 101 kansanedustajaa. Käytäntö, jossa kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, lähettää väärän viestin siitä, kuinka kiusaamiseen tulee suhtautua. Valtakunnallinen koulurauha julistettiin tänään 24.8. Sininen eduskuntaryhmä haluaa kiinnittää huomiota koulukiusaamisen vakavuuteen ja vaatii toimenpiteitä sen vähentämiseksi. Kouluilla pitää olla selkeä velvoite puuttua koulukiusaamiseen. Lainsäädäntöä on… Read more →