Veikkaus – verotusta köyhimmiltä?

 

Miltä vaikuttaisi vero joka kohdistuisi vain vähäosaisiin? Vero kerättäisiin kioskeilla, kaupan kassalla ja marketeissa. Sen keräämistä valvoisi valtion omistama yhtiö, jota valvoisi eduskunta ja poliisihallitus. Veroa keräävän yhtiön hallituksessa istuisi mm. kansanedustajia, joille maksettaisiin 2000 euroa kiinteää korvausta kuukaudessa, kokouspalkkioiden päälle. Yhtiön toimitusjohtajalla olisi 32 000 euron kuukausipalkka ja mahdollisuus 80 000 euron vuosibonukseen. Verolla tuettaisiin mm. oopperassa kävijöitä (v.2014 230 e/kävijä, elokuvassa kävijää 12 e, nykysirkuksen katsojaa 3.5 e ja populaarimusiikkia 0 e/katsoja). Vero kerättäisiin suurimmaksi osaksi työttömiltä, eläkeläisiltä ja pienituloisilta. Kyseessä olisi eräänlainen käänteinen Robin Hood -järjestelmä: ei rikkailta köyhille vaan köyhiltä rikkaille.

Tällaista veroa tuskin kukaan haluaisi. Moni ehkä arvaa että kuvaus sopii valtion rahapeliyhtiöön Veikkaukseen. Rahapelituottojahan ei kutsuta veroksi mutta ne kerätään pääasiassa vähätuloisilta, sairailta ja eläkeläisiltä, vaikka tämä ei olekaan tarkoitus. Veikkauksen monopolia puolustavat argumentit ovat tuttuja. Varathan jaetaan hyvään tarkoitukseen. Eikö ole hyvä että rahapelit on valtion omistuksessa? Kansainvälisten tutkimusten mukaan valtion rahapelimonopoli ei ole välttämättä paras eikä varsinkaan ainoa mahdollinen tapa torjua rahapelihaittoja. ((Egerer et al. (toim.), 2018; Sulkunen & Babor et al., 2018). Veikkaus pyrkii toimimaan varmasti mahdollisimman hyvin, eettisesti hankalassa maastossa ja nettipelaamisen kasvavassa maailmassa, mutta pelihaittojen ehkäisy ja vuosibonusten tavoittelu ei sovi samaan yhtälöön. Nettipeliyhtiöiden toimintaa valtio voi säädellä, vaikka se haastavaa onkin. Kivijalassa pelaavien ongelmat ovat merkittäviä, ja monet heistä ovat haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.

Ruotsin valtiontarkastusvirasto on sanonut, että rahapelimonopoli saattaa käyttää määräävää markkina-asemaansa lisätäkseen omaa tarjontaansa ja suojellakseen omaa asemaansa. Suomen sosiaali- ja terveysministeriön alainen arviointiryhmä totesi tänä vuonna arpajaislain muuttamista koskevassa lausunnossaan, että rahapeliautomaattien sijoittelu perustuu liikaa Veikkauksen itsesääntelyyn. Missään ei ole sitä paitsi säädetty, että juuri rahapelien avulla pitää kerätä rahoja järjestöille.

 

Valtion rahapelimonopoli ei vain tuota rahaa, se myös maksaa

Lähes joka viides suomalainen (19,3 %)  tuntee ongelmapelaajan. Läheiset kokevat saman tyyppisiä haittoja kuin pelaajat. Rahapeliongelmaisia ja heidän lähimmäisiään on Suomessa yhteen lasketusti 700 000 – 900 000 henkilöä. Väestöltään Suomen kokoinen Victorian osavaltio Australiassa arvioi vuonna 2015 rahapelaamisen haittakustannuksiksi noin 4,5 miljardia euroa. Kustannuslaskelmassa huomioitiin taloudelliset menetykset, hoitokustannukset, yksilö- ja perhetason haitat, lainvalvonnan ja oikeuslaitoksen kustannukset sekä tuottavuuden laskusta aiheutuvat kustannukset. Vakavista rahapeliongelmista ja rahapeliriippuvuudesta aiheutuviksi kustannuksiksi arvioitiin 1,5 miljardia euroa.

Suomessa 5 prosenttia pelaajista vastaa 50 prosentista rahapelikulutuksesta. Jos kolme miljoonaa suomalaista pelaa rahapelejä, niin 157 000 pelaajaa pelaa puolet koko potista.

Ongelmapelaajia auttava Peliklinikka on tilastoinut apuun hakeutuneiden ongelmia: taloudellisia haittoja (88%), tunnetason haittoja (88%), terveyshaittoja (87%) ja ihmissuhdehaittoja (81%). Lähes puolet (45%) vastaajista oli ajautunut velkaongelmaan tai -kierteeseen (maksuhäiriömerkintä, perintä, ulosotto jne.). Joka kolmas (32%) on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen, kirkon, seurakuntien tai järjestöjen palvelu- ja avustustyöhön (ruokapankit, leipäjono). Taloudelliset haitat koskettavat pelaajia jopa vuosia pelaamisen lopettamisenkin jälkeen.

Suomessa on riippuvuuden kehä, josta ei ole ulospääsyä. Järjestöt käytännössä pakotetaan Veikkauksen kanssa yhteen ja haittoja kärsivät eivät pääse siitä ulos. Mukana kuviossa ovat eduskunta ja poliisihallitus. Rahapelaaminen on käytännössä tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille, ettei tarvitsisi korottaa muita veroja.

 

Voiko Veikkausta verrata Alkoon?

Ihmiset saattavat ajatella toista valtion monopolia, Alkoa, joka aidosti rajaa tarjontaa 350 myymälällään koko maassa. Mutta Veikkauksella on noin 18 000 rahapeliautomaattia ja pelipisteet vielä päälle, puhumattakaan yhä vain laajanevasta nettitarjonnasta. Entä jos Suomessa olisi 18 000 mini-Alkoa? Ylivoimaisesti eniten ongelmia aiheuttava pelit ovat kioskien ja kauppojen raha-automaatit, jotka ovat addiktoivimpia. Tavallisimmin suomalaiset pelaavat kotona (57%), ruokakaupassa tai kauppakeskuksessa (57%) sekä kioskilla (54%). Peliriippuvuudesta kärsivä voi hakea pääsykieltoa yhdelle kasinolle Helsingissä, mutta ei lähikauppaan, josta hänen on pakko ostaa ruokaa itselleen ja perheelleen.

 

Rahapeliautomaatit keskittyneet köyhimmille alueille

Rahapeliautomaattitiheys on Suomessa korkeinta alueilla, joissa on runsaasti työttömyyttä, paljon pienituloisia ja vähän korkeakoulutettuja (THL). Automaatteja on sijoitettuna siis tiheimmin alueilla, joissa sosioekonominen huono-osaisuus on korkeimmillaan. Valtio verottaa näin automaattipelaamisen kautta ankarammin pienituloisia kuin suurituloisia.

Rahapeliautomaattien keskittyminen haavoittuville asuinalueille lisää todennäköisesti myös rahapelihaittoja. Tämä sen vuoksi, että rahapeliongelmien esiintyvyys on korkeata väestöryhmissä, joissa myös huono-osaisuus on yleistä. Tällä hetkellä Veikkaus sijoittaa automaatit ensisijaisesti paikkoihin, jossa ne tuottavat parhaiten. Rahapeliautomaattien sijoittelussa olisi mahdollista huomioida myös muut tekijät kuin se, missä automaatit tuottavat eniten rahaa valtio-omistajalle.

Toistaiseksi Veikkaus on julkaissut oman rahapeliongelmakyselynsä tulokset (valikoidut) ainoastaan Power Point-esityksen muodossa, jolloin lukijan ei ole mahdollista arvioida kyselyn luotettavuutta ja sitä millaisia johtopäätöksiä sen tuloksista voi luotettavasti vetää. Käytettävissä olevan julkisen tiedon valossa (THL) rahapeliautomaatit tulisi ensi tilassa siirtää valvottuihin pelisaleihin, pois kaupoista ja kioskeista.

 

Onko rahapelimonopolille vaihtoehtoja?

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on oikeutetusti vaatinut selvittämään, millä perusteella Suomessa on rahapelimonopoli, jos se rajoittaa kilpailua eikä onnistu suojaamaan pelaamisen haitoilta.

Tällä hetkellä suomalainen malli luo tilanteen, jossa Veikkaus ja edunsaajat ylläpitävät toisiaan. Arpajaislain uudistamiseen tuli n. 60 lausuntoa elokuussa 2018, jossa lähes kaikki edunsaajat pyrkivät ilmaisemaan rahapelihaittojen merkitystä vähäisemmäksi esim. suhteessa alkoholihaittoihin ja ilmaisivat huolensa saamansa tuen mahdollisesta pienenemisestä. Tähän liittyen ajatuspaja Libera on tehnyt 2017 raportin ”Kultaiset kahleet”, jossa kysytään mm. miksi julkinen tuki kohdistetaan järjestöihin (etenkin kattojärjestöihin), ihmisten sijaan. Suuri osa tuesta kanavoituu puoluepoliittisesti. Eikö pitäisi tukea apua tarvitsevia ihmisiä, enemmän kuin erilaisia järjestöjä?

Rahapelituotoista rahoitettavia tahoja ovat mm. tuettua lomatoimintaa harjoittavat järjestöt kuten Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry (avustusta 5 112 000 euroa vuodelle 2018), joka lienee aatteellisesti lähellä Keskustaa (perustettu aikanaan Maalaisliiton naisten toimesta). Jäseniä ovat Suomen Keskusta, Keskustanaiset, Keskustanuoret ja Vesaisten keskusliitto. Em. järjestö tarjoaa lomia myös journalisteille, yrittäjille, toimiupseereille ja maataloustuottajille. Hyvinvointilomat (avustus 4 060 000 euroa vuodelle 2018) ja Solaris ry (avustus 2 960 000 euroa vuodelle 2018) ovat ilmeisesti enemmän ay-liikkeen kanssa kytköksissä.

Suomalainen rahapelijärjestelmä ruokkii tilannetta, jossa raha kanavoituu etenkin isoille katto- ja edunvalvonta-organisaatioille. Tällä rakennetaan jatkuvasti lisää hallintobyrokratiaa. Järjestöjä on valtavasti ja ne hakevat tukea Veikkauksen lisäksi myös kunnilta, säätiöiltä ja yrityksiltä. Osa toimii alueilla, joissa tuki vääristää kilpailua (mm. hoivatoiminta, vuokra-asuntotoiminta). Tukea saavat toimijat ovat pääsääntöisesti verovapaita, mikä osaltaan vääristää kilpailutilannetta (rahapelituen avulla). Järjestöt tekevät arvokasta työtä, eikä kritiikkini kohdistu heihin, vaan rahoituksen kanavointiin ja järjestelmään.

Eduskunta valvoo – Veikkauksen hallituksen jäsenistössä oleville kansanedustajille (hallituksessa muitakin jäseniä) maksetaan kiinteä kuukausipalkkio 2000e/kk, jota voidaan pitää poikkeuksellisen suurena korvauksena kokouspalkkioiden päälle. Kuka siis kyseenalaistaisi, kun hyvissä asemissa olevat tuntuvat hyötyvän rahapelimonopolista?

Rahapeliongelmaisille tarjotaan valtion toimesta sekä pelit että hoitoa. Pitäisikö ongelmien jälkikäteen tapahtuvan hoidon sijasta siirtyä ongelmien ennaltaehkäisyyn?

 

Esitän vaihtoehtoja:

 

  1.  Siirretään rahapelituotot korvamerkinnän sijaan suoraan valtion budjettiin. Se katkaisisi erilaisten etujärjestöjen riippuvuuden tuotoista ja vähentäisi eturistiriitoja, lobbausta ja jääviysongelmia. Valtio voisi sitten budjetissaan tukea haluamiaan tahoja (kuten pitkälti Ruotsissa).
  2. Jatketaan rahapelituottojen käyttämistä ns. ”hyviin tarkoituksiin” mutta katkaistaan yhteys tuottojen ja tuettavien välillä. Esim. kehitysyhteistyö maksoi valtiolle 935 miljoonaa euroa v. 2017 ja rahapelituotot olivat 1 021,3 miljoonaa (ilman Arpajaisveroa). Rahat voisi ohjata kehitysyhteistyöhön ja rahoittaa nyt Veikkauksen tukea saavia valtion budjetista
  3. Siirrytään lisenssijärjestelmään (Tanskassa jo käytössä, Ruotsissa osittain v. 2019 alusta). Lisenssin haltijoita voisi helpommin vaatia noudattamaan lisenssin ehtoja. Nyt Veikkaus valtionyhtiönä saa toistuvasti erilaisia huomautuksia ja uhkasakkoja, joita ei kuitenkaan laiteta aina täytäntöön.

 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tavoin (KKV 2018) on kysyttävä, tarvitaanko Suomessa ylipäänsä rahapelimonopolia? Vähävaraisiin kohdistuva rahankeräys ei voi olla rahapelijärjestelmän keskiössä eikä määräävän markkina-aseman peruste. Lisenssijärjestelmä on Pohjoismaista jo käytössä Tanskassa, jossa ei ole merkittävää rahapeliongelmaa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Yhtiö tarjoaa johtajalleen mahdollisuuden 80 000 euron bonuksiin, jotka tulisi ennemmin sitoa pelihaittojen vähentämiseen eikä tulokseen. On tärkeää, että valtionyhtiöissä on mukana päättäjiä, jotka tuntevat yhteiskunnan toiminnan laajemmin. Hallituksen jäsenyys ja parlamentaarinen valvonta ovat silti vaikea yhtälö.