Vihapoliitikko

 

Kirjoitan tällä kertaa vihasta, sillä se tuntuu olevan läsnä yhteiskunnassamme ja varsinkin tiettyjen ilmiöiden kohdalla. Nykyinen kaikkialla saavutettavissa oleva internet ja sosiaalinen media ovat lisänneet ihmisten mahdollisuutta ilmaista itseään nopeasti ja harkitsemattomastikin. Myös virheellisen tiedon levittäminen ja provosoinnin mahdollisuus on kasvanut.

Tunnemme kaikki joskus vihaa, se saa lihakset jännittymään, verenpaineen nousemaan ja adrenaliinin, kiihtymys- ja puolustautumishormonin erittymään. Kyky tuntea ja ilmaista vihaa on myös positiivinen käyttövoima, koska sen avulla on mahdollista määritellä omat rajat ja ottaa omaa tilaa, puolustautua ja suojautua tarvittaessa, olla rohkea, itsenäinen ja riippumaton toisten mielipiteistä, omata aloite- ja toimintakykyä sekä motivoitua.

Kuitenkin pitkäkestoinen vihamielisyys kuluttaa paljon kehon voimavaroja. Hallitsemattoman vihan vallassa on myös suuri riski loukata, satuttaa, alistaa tai kiusata toisia. (Suomen mielenterveysseuran kuvausta vihasta)

Olen saanut seurata läheltä nykypolitiikkaa ja olen tunnistanut sieltä erityisen poliitikko-profiilin. Kyse on vihapoliitikosta. Vihapoliitikko käyttää suurimman osan ajastaan muiden provosointiin, lausuu ja kirjoittaa lähinnä negatiivisista tunteista käsin. Hän on rakentanut poliittisen profiilinsa alusta asti vihan varaan. Hän vastustaa enemmän tai vähemmän useita instituutioita ja viranomaisten toimintaa, hän asettuu useimmiten poikkiteloin kuin tekee yhteistyötä. Hän esittää aina ongelmia mutta harvemmin ratkaisuja. Ratkaisuja esittäessäänkin hän provosoi, eikä ratkaisut ole yleensä edes mahdollisia tai realistisia, mutta sillä ei ole merkitystä. Emme puhu nyt populismista, puhumme vihapolitiikasta. Vastauksissa sorretaan tai suljetaan ulos kokonaisia ihmisryhmiä, eikä oteta huomioon muita, ihmisoikeuksia, kokonaisuuksia tai kompromisseja.

Vihapolitiikassa on vaarallista se, että osalla kansalaisista ei ole kykyä suodattaa tai käsitellä kriittisesti tällaistä politiikkaa. Osa ihmisistä on katkeroitunut eri asioista, tai eivät tunne osallisuutta yhteiskunnassa. Pahaa oloa ja siitä kumpuavia näkemyksiä on helpottavaa purkaa netissä, vaikka vihan toistuva kokeminen tai päivittäinen ilmaiseminen vain lisää vihamielisyyttä, eikä auta vihan kanavoimisessa.

Ihmiset eivät ymmärrettävästi jaksa seurata yhteiskunnallisia asioita syvällisesti, tai kuunnella puhetta rakenteiden muuttamisesta, hitaasta muutostyöstä asioiden korjaamiseksi, suhdanteista, globalisaation vaikutuksista työttömyyteen, vaan kaipaavat puhetta joka mielellään keskittyy ongelmien voimakkaaseen esille tuomiseen, päättäjien ja viranomaisten työn kritisoimiseen. Syyllisiä kaivataan.

Kuitenkin yhteiskunnallisista asioista olisi puhuttava ilman yksittäisten ihmisten ja ryhmien leimaamista. Vihapuhe ja rasisimi heikentävät yhteiskunnan jäsenten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja osallisuuden kokemusta.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei ongelmista saa puhua tai kriittistä keskustelua käydä. Se ettei saa olla syrjivä urpo, ei tarkoita ”että nykyään ei saa enää sanoa mitään.” Elämme yhdessä maailman vapaimmista yhteiskunnista jossa on hyvin suuri sananvapaus. Paljon vaikeampaa on esittää ongelman sijaan ratkaisuja. Mielellään kestäviä sellaisia. Onneksi on suuri joukko ihmisiä jotka uskaltavat asettua toisen asemaan, etsiä vastauksia myös omien näkemysten ulkopuolelta, tehdä kompromisseja ja myöntää omia virheellisiä käsityksiä.

”Tyynnyttämisen ja rauhoittamisen opettelu on hyödyllistä, jos kärsii jatkuvasta vihamielisyydestä. Viha onkin erityisen vaativa tunne; sitä on voitava ja osattava ilmaista tarvittaessa. Toisaalta sitä pitäisi olla purkamatta hallitsemattomasti, lietsomatta lisää ja juuttumatta siihen liian pitkäksi aikaa.”  (Edelleen Suomen mielenterveysseuran ohjeistusta)

Post navigation